Siirry suoraan sisältöön

10 vinkkiä luovilla aloilla työskentelyyn:

Minulla starttasi 2026 kesäkuussa kahdestoista vuosi musiikkialan yrittäjänä. – Matka on ollut tähän mennessä kirjava ja opettavainen. On ollut uusia aluevaltauksia ja puhtaita työvoittoja. Jotain on toisaalta opittu nöyrästi kantapään kautta. Monenlaista toimintatapaa on yksinkertaisesti saanut todeta toimivaksi tai ei niin toimivaksi..

Kuvittelisin, että nämä vinkit olisivat olleet joka tapauksessa tervetulleita jo alkutaipaleella! Ehkä olisi säästytty parilta turhalta sudenkuopaltakin:


  • 1. Ole rehellinen omasta osaamisestasi

Luovalla alalla pärjäämiseen vaikuttaa hyvin ratkaisevasti kompetenssi toimia luovan alan yhteisöissä ja omalla osaamisalueella.

Kompetenssi on lähtökohta sille mitä teet. -> Sinulta ostetaan asioita joita osaat tehdä hyvin. Mitä useammin nimesi nousee esiin kanttiinikeskusteluissa jonkin osaamisalueen tekijää etsittäessä, sitä todennäköisemmin sinut valitaan työhön, tai ainakin sinulta kysytään tarjous.

Haluaisin tässä vaiheessa todeta erään itsestäänselvyyden; Sinun täytyy tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja olla ”hyvä tyyppi”. Se ei tarkoita kuitenkaan sitä, että olisit kaikkeen tyytyvä heittopussi ja ettet koskaan kyseenalaistaisi asiakkaiden tai yhteistyötahojen ehdotuksia. Kyky pitää kiinni omista rajoistasi on tärkeää.

Sinun ei tarvitse tietenkään olla maailman kovin seppä menestyäksesi, mutta pitää olla vähintään niin taitava, ettei tarvitse ainakaan hävetä muiden rinnalla. Kompetenssi ja osaaminen kehittyy tietenkin harjoittelemalla, lukemalla, osallistumalla koulutuksiin ja luonnollisesti tekemisen ja kokemuksen myötä. Osaamisen erottamattomaksi kaveriksi tarvitset:


  • 2. Visio

Visio on toimintasi ydin. Se antaa suunnan ja raamit tekemiselle. Kuinka pääset hyödyntämään osaamistasi? Mitä myyt ja miten? Mitä arvoa sillä on ja kenelle? Myymilläsi asioilla pitäisi olla ostajalle rahallista, ajallista tai viihteellistä arvoa, ja se pitäisi samalla olla sinulle kannattavaa. Monesti sinun taiteesi tehtävä on tuottaa lisäarvoa jollekin muulle asialle, tai sitten viihteellistä arvoa ihmisille. Luovalla alalla myyt usein nimenomaan visiotasi, et pelkkää osaamistasi. Tarvitset useimmiten kuitenkin kykyjä, jotta voit sitten toteuttaa vision. Nämä ovat kuin paita ja peppu.


  • 3. Keskity ydinosaamiseen

Ole rehellinen tässä itsellesi. Kärjistetysti: Jos et osaa soittaa kitaraa, älä mainosta pitäväsi kitaratunteja. Tämä ei tietenkään estä kartuttamasta taitoja kulissien takana. Kaikkea ei kuitenkaan voi, eikä tarvitse osata. Esimerkiksi kahdenkertaisen kirjanpidon ulkoistaminen on usein yrittäjälle hyvä idea.

Ihmismieli on siinä mielessä kummallinen, että joskus on huomattavan vaikeata luoda omasta osaamisesta objektiivista käsitystä. Voi tulla jopa ammatillinen identiteettikriisi. Siihen lääke on:


  • 4. Opettele tuntemaan itsesi

Sinä olet kaikista maailman ihmisistä se, kuka tietää mistä asioista nautit, milloin saat onnistumisen tunteita ja milloin jokin mättää. Yleensä sinulla on myös jokin aavistus siitä, että mitä olisi seuraava askel, jotta pääset paikasta A paikkaan B. Ihmiset pelkäävät usein tehdä sitä, minkä tietäisivät olevan hyväksi heille. – Se voi olla niinkin pieni asia, kuin yksi puhelinsoitto. Yksi e-mail. Tätä sopii miettiä. ” Mitä tänään uskallat jättää tekemättä? ”

..ja muita (varauksella)

Kanssaeläjät ympärilläsi todennäköisesti viestivät sinulle tavalla tai toisella, missä olet parhaimmillasi ja päin vastoin. Pitää kuitenkin muistaa, että vaikka isoäidin mielestä olet maailman paras laulaja, niin se ei välttämättä ole suuren yleisön kokemus. Päinvastoinkin voi käydä. Joku vasemmalla jalalla noussut tai oman itsetunnon kanssa kamppaileva tapaus voi haukkua sinut maan rakoon, vaikka olisit suoriutunut varsin hyvin. Silti, muiden palaute antaa keskimäärin hyvin osviittaa. Sitä vain kannattaa yrittää lukea objektiivisten lasien läpi.


  • 5. Tuotteista oikein

Kuvitellaan seuraavanlainen mainos: ” Hei, meiltä voit tilata musiikkia kaikkiin tarpeisiisi. ” Tämä on painajainen. Esimerkki on tietenkin kärjistetty, mutta tämän tyyppinen tuotteistaminen on valitettavan yleistä. Myytkö siis live-musiikkia (ja millaisella kokoonpanolla), sävellyksiä vai kenties levyjä? Kuka itseasiassa myy? Millaista musiikkia? Voisiko sen kiteyttää jopa yhteen ymmärrettävään lauseeseen?

Sinun potentiaalisen asiakkaasi pitäisi saada mahdollisimman nopeasti kiinni siitä, mitä myyt ja miksi se olisi hänelle arvokasta. Olisi siis tärkeätä pystyä kiteyttämään palveluelementtien keskeinen sisältö vakuuttavasti ja ytimekkäästi. Tämä korostuu entisestään, jos sinulla on useita tuotteita, mikä on luovilla aloilla yleistä. Tarkemmat kuvaukset tuotteista voivat olla erillisiä elementtejä esimerkiksi nettisivuillasi. Lisäksi sinun tulisi onnistuneesti ilmaista onko tuotteesi jonkinlainen ”vakio”, vai kenties räätälöitävissä asiakaskohtaisesti. Luovilla aloilla tietenkin tarpeen mukaan räätälöitävät palvelut ovat usein kovaa valuuttaa. Tällainen tuotteen joustavuus voi kuitenkin olla haastavaa esimerkiksi hinnoittelun kannalta. ->


  • 6. Hinnoittele oikein

Luovan työn hinnoittelu voi olla kimuranttia. Monissa tapauksissa taiteellisissa töissä päädytään urakkapohjaiseen hinnoitteluun, jossa useat tekijät muodostavat hintalapun. Älä kuitenkaan lankea siihen ansaan, että lähdet tekemään ilmaistyötä ”näkyvyyspalkalla”. Noh, joskus on tietenkin syytä miettiä, olisiko ns. työkokeilun tai pro-bonon tekeminen kannattavaa. Tällainen tilanne voi olla, jos jutulla on oikeasti vaikkapa valtava media-arvo, joka poikii sinulle varmuudella lisää töitä.

Jos sinulla on kuitenkin olemassa vakuuttavat referenssit, ammattitaito ja sinulta pyydetään tilaustyötä ”näkyvyyskortilla” pilkkahintaan, on yleensä parempi kertoa topakasti, mutta ystävällisesti hintasi. Joissain tapauksissa voi myös perustella asiaa. Usein on se tilanne, että asiakas ei itseasisassa kovin hyvin hahmota, mitä kaikkea työhösi oikeasti kuuluu ja ali-arvioi esimerkiksi siihen käytettävän ajallisen panoksen. Toki sinun tehtäväsi on viestinnässä tuoda myös työnkuva ilmi mahdollisimman selkeästi.

Jos toimit yrittäjänä, pitää hinnoittelussa muistaa huomioida myös esimerkiksi YEL (eläke), yrityksen muut kulut (esim: liiketila, kirjanpito, nettisivut, mainokset, auto). On myös hyvä miettiä kaikelle suunnittelutyölle, mitä toiminta teettää vastinetta. Ja tietenkin sille, että olet todennäköisesti esimerkiksi muusikkona aloittanut soittimesi harjoittelun jo nuorukaisena.


  • 7. Herätä tunteita ja erotu

Luovassa työssä persoonallinen ja tunnistettava kädenjälki palkitsee. Asiakas tekee myös ostopäätöksen helpommin, kun voi vähän aavistella, että mitä on luvassa.

Tekemisesi, sanomisesi ja imagosi vaikuttavat myös järisyttävän paljon siihen, millä lailla erotut joukosta ja millaisia tunteita herätät ihmisissä. Kun herätät tunteita, sinusta kiinnostutaan. Jos et tee tai sano mitään, niin et kyllä herätä tunteitakaan.

Älä ole kuitenkaan idiootti. Muiden haukkuminen, tyrkyttäminen tai vaikka loukkaavat ja harkitsemattomat kirjoitukset somessa karkoittavat asiakkaat.


  • 8. Pidä huolta

Kuten mainittu, luovilla aloilla korostuu nimenomaan juuri sinun henkilökohtainen visiosi ja kyky suoriutua toimeksiannoista. Tuote on tavallaan sinun visiosi tai jopa sinä itse. On sanomattakin selvää, että mieli on pidettävä terävänä ja kroppa kunnossa. Uupumus ja esimerkiksi huono ergonomia johtavat suuriin ongelmiin, jotka voivat jopa pahimmillaan estää työnteon, jopa lopullisesti. Molemmat näistä hiipivät usein salakavalasti ja huomaamatta. Pidä huolta myös ihmisistä ympärilläsi. Vaikka olisit yksinyrittäjänä, niin tätä ei kukaan tee yksin.


  • 9. Kehity ja opi virheistä

On hyödyksi seurata aktiivisesti alan ilmiöitä ja pysyä kärryillä myös muiden tekemisistä. Ammattitaitoa on pidettävä yllä ja kehitettävä. Kannattaa pitää myös huolta, että kalustosi on ajantasalla ja investoida hankintoihin, jotka säästävät aikaa ja helpottavat työtäsi merkittävästi. Tulet tekemään virheitä. Harvoin ne ovat kuitenkaan maailmanlopun aineksia. Niistä on hyvä oppia ja kantaa vastuu. Aiheessa on sellainen paradoksi, että on tosi tärkeätä suunnitella seuraavat peliliikkeet huolella, mutta välillä on pakko edetä intuitiolla ja sietää epävarmuutta.

” Ihminen epäonnistuu vasta sitten, kun lakkaa yrittämästä.” — Aristoteles Onassis


  • 10. Ole olemassa

Kaikki edeltävät kohdat voit itse vesittää, jos kukaan ei tiedä sinusta ja taidoistasi. – Ihmisten täytyy tietää sinun olemassaolostasi, jos tahdot tehdä työtäsi heidän kanssaan.. Olitpa yrittäjä tai et. Kukaan ei ole korvaamaton. Aina löytyy toinenkin seppä, joka mielellään takoisi sinunkin rautasi. Verkostoituminen, some, hakukoneoptimointi, kylmäsoitot, sähköpostit, nettisivut, lehtijutut, flyerit .. Kaikki keinot ovat sallittuja.


Seuraa facebookissa:


Kirjoittaja: Tommi Ilonen, Raiku Recordsin perustaja ja ainoa vakituinen puuhamies.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *