” Mitä se sovittaminen siis on? ”

Mielenkiintoinen kysymys. On jopa vähän hassua, kuinka musiikkialan ammattilaisetkaan eivät ihan kaikki oikein osaa sanoa, että mitä se sovittaminen oikeastaan pitää sisällään. Eikä ihme, sillä on se aika kirjavaa työtä. Arjessa ja puheissa se menee myös helposti sekaisin sekä säveltämisen että toisaalta tuottamisen kanssa. Aletaan purkamaan vyyhtiä:


Sovittamista on:

” Sovittaminen on teoksen musiikin luovaa muuntelua. Jotta kyse on sovituksesta, sovittajan luovan panoksen teoksen uuteen asuun pitää olla selvästi tunnistettavissa. Sovittaja siis lisää teokseen uusia musiikillisia elementtejä, joita säveltäjän alkuperäisessä luomuksessa ei ole.”

Sovittamista ei ole:

  • Soitintaminen ilman luovaa panosta
  • Sävellajin tai äänialan muuttaminen
  • Vähäiset muutokset ja esittäjän tulkinnallinen panos
  • Helpompien versioiden laatiminen
  • Sovitusjäljitelmien laatiminen kuulonvaraisesti
  • Kaksinnusten tai rinnakkaisäänien lisääminen tai poistaminen

Teoston määritelmä on luonnollisesti siitä näkökulmasta laadittu, että kuinka sovitusosuudet kirjataan teostoon. Sovituksia tehdään tietenkin valtavia määriä myös teoston ulkopuolisessa kontekstissa. (esim: cover-bändit, teatterit, huviksi & harjoitteluun, kouluesitykset).. Esimerkiksi kohta ”helpompien versioiden laatiminen” on sikäli ristiriitainen, että helpompi, riisutumpi tai jotenkin pelkistetympi versio voi vaatia yhtälailla luovaa panosta ja työtä. Joskus vähemmän on enemmän. (Vaikka Ynkkä on toista mieltä.)


Sovitus vai sopimus?

Ehkei olekaan mielekästä tai edes tarpeellista yrittää määrittää sanaa sovittaminen liian kireästi. Homma kun on eittämättä niin paljon kiinni tilanteesta ja genrestäkin. Kun merkitään sovitusosuuksia teostoon, on tavallista noudattaa työyhteisön, kuten bändin, keskinäisiä sopimuksia. Jos tulee epäselvyyksiä tai jopa eripuraa, kannattanee turvautua teoston tulkintaan.

Tämän sekavuuden keskeltä olisi kuitenkin mielekästä ja arvokasta hahmottaa sovittamisen olemuksesta edes jonkinlainen ydin. Onko olemassa jotain universaaleja ja kaikille genreille yhteisiä elementtejä ja ilmiöitä sovittamiseen liittyen? Mistä siis sinfoniaorkesterin kapellimestari, pop-tuottaja ja hevitiluttaja juttelisivat saunassa? Varmaan esimerkiksi juuri tästä.


Säveltäjä, sovittaja, tuottaja – Kuka teki ja mitä?

Kukin selkeästi omia roolejaan. Vai onko? Säveltämisen ja sovittamisen rajasta on mielestäni ylimalkaisuudesta huolimatta osuvaa todeta, että sävellettäessä synnytetään selkeästi itsenäisiä ja tunnistettavia ideoita ja sovitettaessa niitä kasvatetaan ja jalostetaan. Sävellyksen tunnelmaa tehostetaan ja saatetaan oikeaan suuntaan. Sovittamisen ohessa voi kuitenkin syntyä myös itsenäisiä ideoita, kuten riffejä ja temaattisia vastamelodioita. Usein juuri näissä tilanteissa päädytään vähän termien rajamaastoon. Tällöin puhutaan usein rinnakkaissäveltämisestä.

Jos taas puhutaan tuottamisen ja sovittamisen eroista, niin yllämainittu Teoston määritelmä on mielestäni hyvä antamaan asialle raamit. Nyt puhutaan siis nimenomaan Taiteellisesta tuottajasta. (Ei sellaisesta tuottajasta, joka vaikka rahoittaa tuotannon) Taiteellinen tuottaja voi hyvin olla esimerkiksi se henkilö, joka vastaa äänitettäessä soundeista, kommentoi laulun fraseerausta, lisää tuplauksia tai rinnakkaisääniä soittimiin yms. Taiteellisen tuottajan niinikään ylimalkaisesti voisi mieltää siis levyn tekoprosessissa ikään kuin työnjohtajana ja valmentajana.

On mainittava, että tuottajan rooli on toisaalta hyvin vaihteleva. Etenkin nykyaikana on entistä yleisempää, että tuottaja onkin itseasiassa myös säveltäjä tai osallistuu paljon luomiseen ihan alusta asti. Joskus tuottaja taas lähinnä antaa neuvoja ja painaa rec-nappulaa, eli toimii myös äänittäjänä. Ehkä miksaajanakin.. Tästä johtuu osittain se, miksi termit ja tittelit ovat hieman hankalia erotella toisistaan. Työvaiheita tehdään usein lomittain, yhteistyössä ja erikseen ja työtapoja on yhtä paljon kuin tekijöitä. Osittain teknologian kehittyminen on tuonut paljon vaihtoehtoja toteutukseen ja musiikkialan murros näkyy myös tuottajan roolin monimuotoistumisena.


Ikaroksen siivet

Ennenkaikkea kaikkien musiikkia tekevien olisi olennaista ymmärtää, että mikään sovitus ei pelasta huonoa sävellystä. Ei missään genressä. Samaa voisi ajatella myös niin, että hyvä sävellys ei pelasta huonoa tekstiä, ja toisin päin. Toki ammattimainen sovitus, taitavat soittajat ja hyvä tuotanto voivat antaa huonollekin kappaleelle näennäisesti siivet. Nousukiito vain muuttuu nopesti syöksylaskuksi, kun kappale näkee päivänvalon. Jos lauluteksti on mitäänsanomaton ja sävellys on täysin sieluton, niin mitä jää jäljelle?

Ehkä on tosiaan mahdollista tehdä köyhäänkin kappaleeseen vaikka upeita yksittäisiä jousikoruja ja tiukkoja komppeja ilman sen kummempaa tarinallista sisältöä itse biisissä. Siihen lisäksi vielä mielenkiintoinen artisti, hyvä tuotanto ja tuhti markkinointikoneisto, niin kyllä.. Tapaus todennäköisesti noteerataan, mutta riittääkö se? Mielestäni tämä on nykyisin valitettavan paljon valtavirtamusiikkia- ja artisteja vaivaava ilmiö. Tähtiä syttyy ja sammuu nopeammin kuin koskaan.

Pointti on aiheemme kannalta se, että hyvää sovitusta on äärimmäisen vaikeaa, ellei mahdotonta tehdä, ilman hyvää biisiä. Musiikissa pitää olla sisältöä ja sen on herätettävä tunteita, jotta se todella noteerataan. Sovittaminen on kuitenkin pohjimmiltaan sitä, että saatetaan sävellyksen tunnelmaa haluttuun suuntaan ja tehostetaan sävellyksen ja tekstin sanomaa luovasti esimerkiksi oikeilla instrumenteilla sekä rytmisin, että harmonisin keinoin. Itse itseäni lainaten: Sovittaminen on kuin sisustamista. Sisustaminen on kuitenkin vähän hankalaa ilman tavaroita, eli sisältöä. Tarinaa.


Kaista tukossa

Muistetaan tietysti sekin, että täysin mauton ja muutenkin surkea sovitus voi pilata yhtälailla loistavan kappaleen. Kyllä tietysti lähtökohta on se, että kaikkien kolmen osa-alueen (säv, san, sov) pitäisi olla reilassa ja tukea toisiaan. Aika yleinen synti on esimerkiksi se, että sovitetaan muutoin hyvä kappale ihan ”tukkoon”. Kaikki soittimet soittavat non-stoppina alusta loppuun asti ja melkein kilpailevat siitä, mikä pääsee kuuluviin. Ei siis malteta pitää taukoja ja unohdetaan dynamiikka. Kodissakin on mukavampaa (ainakin minusta), jos siellä täällä on pari ikkunaa, ja jokainen seinä ja nurkka ei ole tungettu täyteen krääsää.


Musiikkialan kymmenottelija

Mielestäni tämä on aika osuva termi, kun kuvataan sovittajana toimimista. Etenkin jos puhutaan ammattisovittajasta, jonka työpöydällä vuorottelee usean genren tilaustöitä. Pitää osata ja tietää vähän kaikenlaista. On ehkä uhkarohkeaa listata pakollisia ominaisuuksia ja tietotaitoja sovittajana työskentelyyn, mutta otsikon pakottamana uskaltaudun mainitsemaan kymmenen osa-aluetta tai luonteenpiirrettä, joiden osaamista ja omaamista pidän vähintäänkin hyödyllisinä:

1. Mielikuvitus – Kyky tuottaa ideoita ja löytää eri tunnelmia musiikin keinoin

2. Musiikin teorian osaaminen – Harmonia, melodia, rytmiikka, rakenteet, kontrasti, dynamiikka (lista on pitkä) 

3. Sävellyksen ja lyriikan tulkintataito – Sovituksen täytyy tukea kappaleen tunnelmaa ja tarinaa. On huomionarvoista, että samasta kappaleesta voi mainiosti tehdä hyvinkin erilaisia onnistuneita sovituksia. ”Mihin pyritään, kuka siitä päättää ja ketä varten tätä tehdään?” – Ovat kysymyksiä, joihin on viisasta olla vastaus ennen jokaista projektia.

4. Olennaisen tunnistaminen – Kaikki edellämainitut ja paljon muuta täytyy hahmottaa kokonaisuutena. Mikä on olennaista ja mikä ei? Esimerkiksi uudet soinnut voivat saattaa tekstin ja melodian aivan uuteen suuntaan. Aina se ei ole välttämättä oikea. Joskus on kokonaisuuden kannalta välttämätöntä hyljätä jokin idea, vaikka se yksittäisenä olisi kuinka hieno ja houkutteleva. Joskus taas esimerkiksi kappaleen esittävä kokoonpano voi antaa sovitukselle raamit.

5. Laaja genretuntemus – Tietoa useiden tyylilajien yksityiskohtaisista ominaispiirteistä ja ilmiöistä (estetiikka)

6. Instrumenttien hallinta ja tuntemus – Tietoa eri soitinten ominaispiirteistä, laulamisesta, sointiväreistä, artikulaatioista, taajuuksista, akustiikasta, efekteistä

7. Idean esittely – Kyky tehdä moniraitainen demo tai vaihtoehtoisesti nuotinnus tai vähintään kyky esitellä ideat soittaen / laulaen.

8. Teknologian tuntemus – Tietoa siitä, miten äänitys- ja miksausprosessi etenee ja mitä näissä on ylipäätään mahdollista tehdä – Myös erilaiset soundit, efektit ja äänisuunnittelu ovat hyviä taitoja työkalupakissa.

9. Sinnikkyys – Ideoita täytyy jaksaa kärsivällisesti hioa. Joskus on vain painettava ”delete” ja aloitettava alusta. Kukaan ei tee aina kerralla priimaa, mutta onnistumisprosentti kyllä kasvaa kokemuksen myötä!

10. Huolellisuus ja järjestelmällisyys – Helpottaa kaikkea, kun luodaan kokonaisuuksia, joissa monesti kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Kuvassa hahmottelin tietotaidoista hyvin vapaalta pohjalta jonkinlaista visuaalista karttaa:


Erilaiset sovittajat

Kuten arvata saattaa, vaikkapa klassisen orkesterimusiikin ja modernin popmusiikin sovittaminen ovat keskenään hyvin erilaisia tietotaitoja vaativia prosesseja. Otetaan pari esimerkkiä:

  • London Phiharmonic -sinfoniaorkesterille vaikkapa elokuvamusiikkia kirjoittava sovittaja tarvitsee vankkaa osaamista notaatiosta, harmoniasta ja orkesterisoitinten sointialueista ja artikulaatioista. Hän saattaa tarvita myös paljon ns ”ulkomusiikillista” tietoa esimerkiksi elokuvan käsikirjoittamisesta ja orkesterin äänittämisestä ja ohjauksesta.
  • Moderniin EDM-musiikkiin perehtynyt tekijä on usein haka rakentamaan sävellyksen ympärille sovituksen tietokonesoftia ja teknologiaa hyödyntäen. Hänellä on keskeisinä työkaluinaan ehkä läppäri, plugareita, syntikoita ja pieni studio. Sovittamisen lisäksi hän hoitaa myös välillä tuottajan, äänittäjän sekä miksaajan tonttia.
  • Jazzia esittävän trion kappaleet nojaavat usein vahvasti improvisaatioon. Tällöin sovitus onkin tavallaan vain eräänlainen ohjenuora ja sovittaminen tapahtuu osittain esityksen aikana. Tietenkin vaikkapa jazzia esittävä Big Band on aivan toisenlainen ympäristö, jossa teemojen sovitukset ovat tarkkuudeltaan verrattavissa sinfoniaorkesteriin. Jazz on luonnollisesti aika laaja käsite ja sillä saralla kuulee kaikkea maan ja taivaan väliltä.

Monipuolisuus on rikkautta

Partituurien, jazz-improvisaation sekä ohjelmoinnin taitaminen eivät tietenkään ole toisiaan syrjiviä taitoja. Jotkut sovittavat (ja säveltävät) uskomattoman monipuolisesti useita tyylilajeja. Genrekohtaisia ”tietotaito -hyötyjä” ei tietenkään sovi vähätellä. Uuteen lajiin loikkaaminen vaatii aina oman panostuksensa ja perehtymisen sen ominaispiirteisiin. Ei pituushyppääjästäkään tehdä hetkessä korkeushyppääjää, vaikka potentiaalia ja ponnistusvoimaa varmasti on jo valmiiksi.

Lajista huolimatta pitää muistaa, että sovituksissa tuntuu olevan tiettyjä elementtejä ja ilmiöitä, jotka toistuvat ja toimivat samoin lainalaisuuksin genrestä huolimatta. Hyviä esimerkkejä ovat esimerkiksi kontrasti, dynamiikka, tauot, ”kultainen leikkaus” ja vuoropuhelu. Ihmiskorvaa ja sielua tuntuvat hyväilevän luonnostaan tietynlaiset musiikin muodot, tavat kuljettaa melodiaa ja käsitellä harmoniaa. Nämä nyt kuitenkin menevät ehkä jo enemmän säveltämisen puolelle, ja se olkoon aihe toiselle blogille!


Vinkkejä sovitustyöhön

  • Luota omaan visioon – Sovittajana myyt ennen kaikkea visiotasi
  • Käytä referenssejä – Esimerkiksi tietyt tavat kompata ja käsitellä harmoniaa ovat ilmiöitä, joita ei varsinaisesti ole kukaan keksinyt. 
  • Älä häiritse melodiaa – Melodia on kuningas!
  • Jokaisen soittimen ei tarvitse soittaa kokoajan – Jos sisustaisi kämpän, niin että jokainen huone ja nurkka on täynnä vallan kaikkea, niin kyllä minua ainakin alkaisi vähän ahdistamaan.
  • Älä esittele liian montaa ideaa kerralla – Tätä ei pidä ottaa liian kirjaimellisesti, mutta tähän kannattaa todellakin kiinnittää huomiota. Liian monen selkeästi erillisen ”lead-elementin” kerralla mukaan tupsahtaminen aiheuttaa luonnollisesti kuulijalle hämmennystä. 
  • Poista kaikki mikä ei ole tärkeätä – ”Ylikirjoittaminen” on todella yleinen synti, johon varmaan kaikki syyllistyvät joskus. Jos jollakin osuudella ei ole selkeää funktiota, älä takerru siihen.
  • Tunnista olennainen tavoite – Kokoonpano, sen esitystapa, mahdolliset asiakkaan toiveet sekä niinkin maalliset asiat, kuin aikataulu ja budjetti antavat usein raamit tekemiselle.
  • Keskity siihen mikä tuntuu hyvältä – Ei niinkään siihen, mikä olisi teoriasäännöstön, metronomin tai jonkin matemaattisen symmetrian mukaan ”oikein”
  • Hulluttele – Säännöt ovat lopulta vain työkaluja, jotka usein kyllä vievät sinut nopeasti ja turvallisesti haluttuun suuntaan. Joskus kuitenkin löydät paljon mielenkiintoisempia ratkaisuja, kun teet jotain ”ihan hullua.”


Ps. Nämä vinkit taipuvat helposti myös tuottajana ja säveltäjänä työskentelyyn. Toimisivatkohan sovellettuina myös sisustajille?

Seuraa facebookissa:


Kirjoittaja: Tommi Ilonen, Raiku Recordsin perustaja ja ainoa vakituinen puuhamies.

2 kommenttia artikkeliin “Luominen #1 – Sovittaminen”

  1. I like this: ”Ennen kaikkea kaikkien musiikkia tekevien olisi olennaista ymmärtää, että mikään sovitus ei pelasta huonoa sävellystä. Ei missään genressä. Samaa voisi ajatella myös niin, että hyvä sävellys ei pelasta huonoa tekstiä, ja toisin päin”. Good point!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *